torstai 30. kesäkuuta 2016

Tuula Kallioniemi: Pako



 Ohkainen kirja, joka tempaa mukaansa...

Matilda soutaa saareen, jonka luulee olevan autio. Se ei olekaan, vaan mies nimeltä Alarik vie hänet myrskyltä suojaan saarella olevaan taloon. Yhtäkkiä Matilda huomaakin olevansa vankina ja seuralaisena tytölle jota Alarik myös pitää talossaan. Käy ilmi että tytöt viedään ehkä maasta ja Matilda ja Carita pakenevat henkensä edestä. 

Toisaalla kaksi hyvin erilaista poikaa, Anders ja Samuel tapaavat toisensa ja tytöt. Pakomatka on jokaiselle erilainen ja tunnelma tiivistyy kun aikuiset eivät usko ja kuuntele lapsiaan. Kuinka heille kaikille käy? Moniongelmaisuus ja välinpitämättömyys ovat isoja asioita, jotka osittain on jätetty sivulauseisiin. Hieman ahdistava kertomus, joka sisältää huoltajuuskiistoja, köyhyyttä, huostaanottoja ja muita nykyajan vitsauksia.

Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa




Kirja kertoo kahden tytön rosoisen rakkaustarinan, se on eteerisesti kirjoitettu, ilmavasti. Kaunista rakkautta rujossa ja vähemmän kauniissa maailmassa. Liikuttaa ja koskettaa. 

Mariia vihaa kirjoittamista, mutta ei voi olla  kirjoittamatta tarinaansa kesästä, jolloin kaikki muuttui. Tsernobylissä räjähti, ja samalla rähjähti hänen sydämessään kun Mimi kysyi Mariialta uimarannalla: Voisitko sinä näytellä ystävääni?

Tuula Kallioniemi: Risteys


 

 13-vuotias Mika saa lainaan pinkin skootterin ja ajaa kolmion takaa suoraan pakettiauton alle. Huonosti käy. Onko Mika kuollut, vai mitä ihmettä tapahtuu. 

Samalla kylällä useampikin ihminen kokee outoja sattumuksia ja ihmepelastumisia, kuulee ääniä ja näkee jotain mitä ei kuvitellut enää näkevänsä. Mikan onnettomuuden kehyskertomuksen sisälle upotetaan tarinoita niin kiusaamisesta, veljeksistä, vanhemmista, päihteistä, rakkauksista, sairaudesta ja kuolemastakin.  

Mitä Mikalle tapahtui? Onko enkeleitä olemassa? Onko pahiksen mahdollista enää kääntää kelkkaansa ja tehdä jotain hyvää? Lyhyt kirjanen jossa jokainen luku on kuin oma tarinansa.