keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Jay Asher: Sinä ja minä sitten joskus



Sinä ja minä sitten joskus. Ihan jännä kirja vuodesta -96 kun päähenkilö Emma saa lahjaksi tietokoneen ja sieltä löytyy ihme ohjelma jolla pääseekin johonkin outoon Facebookiin josta hän löytää tietoja ja kirjoituksia itsestään ja ystävästään Joshin tulevaisuudesta. Näyttäisi että kirjoitusten perusteella Emmalle ei mene kovin hyvin, hänestä ei tullut mitä piti, kun taas Joshille menee ihan loistavasti. Miten nykyhetken valintojen tekeminen vaikuttaa tulevaisuuteen ja mitä väliä sillä on koko elämän kannalta. Ihan jännää juttua siitä miten pienetkin päätökset ja asiat voivat vaikuttaa asioiden kulkuun.

Jennifer E. Smith: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea



Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea. Ihan kiva tarina jossa matkaan vastahakoisesti lähtevä tyttö myöhästyy lennoltaan Yhdysvalloista Englantiin isänsä uusiin häihin. Lentoasemalla hän kuitenkin tapaa tyypin, jonka kanssa sattumalta saa istua koko uuden lennon. 

Pitkällä lennolla Hadley ja Oliver tutustuvat toisiinsa, ja salamarakastumisen sinetöi suudelma määränpäässä. Onnettomuudekseen nuoret eksyvät toisistaan lentokentän tungoksessa eikä Hadley tiedä edes Oliverin sukunimeä. Mikä tilastollinen mahdottomuus löytää Oliver miljoonakaupungin vilinästä! - joten kuinkas sitten kävikään? Romantiikannälkäisille nuorille.

Rick Yancey: Viides aalto




Viides aalto. Tässä dystopiassa maailmasta on kuollut suurin osa ihmisistä ja eloon jääneillä on vaikeaa tietää kehen voi luottaa vai voiko kehenkään. Muukalaiset ovat aiheuttaneet ihmiskunnan joukkokuoleman ja vain sitkeimmät ja rohkeimmat on jäljellä...miten käy maailmassa jossa kaikki on taistelua ja kaikki on toisin?

Eräänä kauniina päivänä avaruusalus ilmaantuu taivaalle ja sylkee sisuksistaan neljä ilmestyskirjan ratsastajaa, jotka syöksevät ihmiskunnan tuhon partaalle. Maailma tai oikeastaan ihmisyys ovat vaarassa tuhoutua: ensimmäisenä katkeavat sähköt. Toinen tuhon aalto on tsunami, joka pyyhkäisee suuren osan ihmisistä mukanaan. Kolmantena tulee rutto, joka tappaa lähes kaikki aiemmista aalloista henkiin jääneet. Neljäs aalto, Vaimentajat, viimeistelevät ihmiskunnan rippeet tuhoonsa.

Päähenkilönä teoksessa seurataan 16-vuotiasta Cassieta. Hän kertoo aiemmista tapahtumista takautumina, myöhemmin kerronta siirtyy kokonaan nykyhetkeen. Alussa oli perhe: äiti, isä ja pikkuveli Sam. Nyt on enää veljeään etsivä Cassie, joka yrittää selvitä maailmassa, vaikka pelisäännöt ovat muuttuneet...