Outolintu. Mulla oli ennakkoasenne tätä kohtaan, mutta se hälveni pian alettuani lukea. Ei ollut liian samanlainen kuin Nälkäpeli vaikka onkin dystopiakirja ja vaikka kansi muistutti mielestäni liikaa Nälkäpeliä. Oli mielenkiintoinen ja vauhdikas ja tykkäsin siitä maailmasta mikä tähän oli luotu. Oli tarpeeksi aito ja ihmismakuinen ja päähenkilö oli jotenkin symppis puutteineen ja pohdintoineen. Meinaan lukea jatko-osatkin jotka ovat Kapinallinen ja Uskollinen. "Kerron itselleni niin tiukasti kuin pystyn, että näin asiat täällä menevät. Me teemme vaarallisia temppuja ja ihmisiä kuolee. Ihmisiä kuolee, ja sitten me teemme lisää vaarallisia temppuja. Mitä pikemmin pystyn sen seikan omaksumaan, sitä varmemmin selviän hengissä tästä koulutuksesta.
Minä en ole enää varma että selviän hengissä."
Trisin on tehtävä koko loppuelämää koskeva päätöksensä jo 16-vuotiaana. Hylätäkö perhe ja tuttu, vaatimattomien yhteisö ja seurata sydäntään tuntemattomaan, jännittävään ja niin erilaiseen paikkaan? Ensin on tiedettävä, ketkä ovat todellisia ystäviä, kehen voi luottaa. Ja mahtuuko rakkaus uuteen elämään lainkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti