keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Holly Goldberg Sloan: Näkymätön poika



Näkymätön poika. Hurjan hieno, yllättävä, jännittävä, romanttinen, koskettava nuortenkirja. Sopii tosi hyvin ihan aikuisillekin! Kertoo siitä mitä tapahtuu kun yhteiskunnalle näkymätön Sam tapaa Emilyn joka on tavallisempi tyttö. Kiinnostaisi tietää mitä sitten tapahui kun kirja loppui...haluan lukea jatko-osan! Suosittelen lämpimästi.

17-vuotias Sam elää kulkurin elämää isänsä ja pikkuveljensä Riddlen kanssa. Isä tekee pikkurikoksia ja veljekset yrittävät selviytyä päivästä toiseen parhaansa mukaan. Sam ei ole niin kuin muut nuoret. Hänellä ei ole tietokonetta, ei kännykkää, eikä hän tunne uusimpia muotivillityksiä. Mutta musiikista Sam pitää, ja kitara onkin hänen rakkain tavaransa. Musiikin takia Sam käy sunnuntaisin kirkossa. Eräänä sunnuntaina Sam näkee Emilyn laulavan, ja se muuttaa hänen elämänsä. Ei sillä, että Emily olisi erityisen hyvä laulamaan, mutta hän vain tuntee yhteyden itsensä ja tytön välillä. Ensimmäistä kertaa elämässään Sam ja Riddle pääsevät kokemaan tavallisen perheen elämää. Mutta pian virkavalta alkaa päästä Samin isän jäljille, ja heidän on taas lähdettävä. Kohtaavatko Samin ja Emiyn tiet enää koskaan?

John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe

Ihana kirja, sai nauraa ja itkeä. Kertomus kahden hieman erilaisen nuoren rakkaudesta ja siitä mihin se johti. Enempää ei voi sanoa ettei tule spoilereita. Tästä on suosittu leffakin - en tiedä uskaltaako katsoa... Tähän kirjaan pitäisi kirjoittaa nenäliinavaroitus, tai ehkä takakannen punaisella kirjoitettu teksti: "Olisi etuoikeus, jos sinä särkisit sydämeni." sellainen olikin...


Kuvaus: Kipu ei jalosta, mutta tekee näkyväksi. Rakkaus on aina vaikeaa, mutta ei mahdotonta silloinkaan, kun on parantumattomasti sairas. Syöpää sairastava 16-vuotias Hazel on onnekas saatuaan muutaman lisävuoden. Elämä tuntuu silti jo eletyltä, kunnes hän tapaa hurmaavan Augustus Watersin. Toisistaan Hazel ja Augustus löytävät sen, mitä eivät ole vielä ehtineet menettää.

                                              



Tuija Lehtinen: Tyttö elää kesäänsä



Hyvää läppää, hulluja tilanteita, vapauden huumaa - romaani on tyylipuhdas road trip.

Kukkamekko Kerttu. Liftari Laika. Pokerinaama Maila. Onnen maan Anni. Ihmemaan Lisa. Näissä hahmoissa mä elän kesääni. Mun elämä on ollut liveroolipeliä pienestä pitäen. Rooli vaihtuu lennossa tilanteen mukaan. Muuten mä en pärjäisi umpihullun mutsin ja tympeiden sisarusteni kanssa. Tien päällä mä tutustun mitä kummallisimpiin tyyppeihin, mutta ennen kaikkea mä tutustun itseeni.Sinä kesänä Julia lähtee lätkimään, pakoon sietämättömiä sukulaisia ja tylsää elämää. Matkalla hän törmää tylyihin törppöihin mutta myös upeisiin tyyppeihin, jotka voivat muuttaa koko elämän.


Tuija Lehtisen uusin oli odotettu kirja, mutta mun mielestä siinä oli vähän väkisin väännetyn makua. Jotkut hahmot ja tapahtumat oli epäuskottavia, mutta ihan viihdyttävää kesälukemistahan tämä hömppäkirja on.

Veronica Roth: Kapinallinen



Kapinalliset. Hyvä jatko Outolinnulle ja innolla odotan kolmatta osaa. Tykkään näiden kirjojen yllättävyydestä, vaikka toisaalta jo aavistelenkin mitä tuleman pitää. Saa nähdä olenko oikeassa...

Meillä on sama suru molemmilla. Meillä on sota sisällämme. Joskus se pitää meidät hengissä, joskus se uhkaa tuhota meidät.
Tris on selvinnyt perhettään kohdanneesta raa'asta hyökkäyksestä, mutta maksanut selviytymisestään kovan hinnan.
Sodan uhka on silti käsin kosketeltavissa eri osastojen välillä. Mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Kuuluuko siihen Neljä ja heidän tempoileva rakkaustarinansa? Sitä Tris ei tiedä. Selvää on, että sodassa ja rakkaudessa on aina valittava puolensa.
Outolinnusta kirjoitettua:
"Luvassa on jännitystä, romantiikkaa ja kiinnostavia hahmoja." - demi.fi
"Maailmalla tätä hehkutetaan hullun lailla, ja nyt todella ymmärrän miksi." - mustettajapaperia.blogspot.com

Veronica Roth: Outolintu



 Outolintu. Mulla oli ennakkoasenne tätä kohtaan, mutta se hälveni pian alettuani lukea. Ei ollut liian samanlainen kuin Nälkäpeli vaikka onkin dystopiakirja ja vaikka kansi muistutti mielestäni liikaa Nälkäpeliä. Oli mielenkiintoinen ja vauhdikas ja tykkäsin siitä maailmasta mikä tähän oli luotu. Oli tarpeeksi aito ja ihmismakuinen ja päähenkilö oli jotenkin symppis puutteineen ja pohdintoineen. Meinaan lukea jatko-osatkin jotka ovat Kapinallinen ja Uskollinen.

"Kerron itselleni niin tiukasti kuin pystyn, että näin asiat täällä menevät. Me teemme vaarallisia temppuja ja ihmisiä kuolee. Ihmisiä kuolee, ja sitten me teemme lisää vaarallisia temppuja. Mitä pikemmin pystyn sen seikan omaksumaan, sitä varmemmin selviän hengissä tästä koulutuksesta.
Minä en ole enää varma että selviän hengissä."

Trisin on tehtävä koko loppuelämää koskeva päätöksensä jo 16-vuotiaana. Hylätäkö perhe ja tuttu, vaatimattomien yhteisö ja seurata sydäntään tuntemattomaan, jännittävään ja niin erilaiseen paikkaan? Ensin on tiedettävä, ketkä ovat todellisia ystäviä, kehen voi luottaa. Ja mahtuuko rakkaus uuteen elämään lainkaan.